Eteerisistä öljyistä
Eteeriset öljyt ovat kasvien eri osista, lehdistä, varsista, kukista, juurista, hedelmistä, siemenistä, puristamalla, tislaamalla tai liuottamalla saatavia tuoksuvia, haihtuvia, monimutkaisia yhdisteitä. Niitä on käytetty vuosituhansia niin psyykkiseen kuin fyysiseen lääkintään, ravitsemukseen ja kauneudenhoitoon sekä hemmotteluun. Ihmiskeho on tottunut hyödyntään näitä yhdisteitä niin tuoksun, ihon kuin osaa myös suun kautta nautittuna. Pieniä määriä eteerisiä öljyjä on kasveissa, joita syömme. Eteeriset öljyt ovat voimakkaita, sillä ne sisältävät ainoastaan puhtaan eteerisen öljyosan eikä esimerkiksi sitrusten allergisoivia proteiineja tai happoja.

Ihminen on kokonaisvaltainen
Meillä on erilaisia aistikanavia, joita käytämme yksilöllisesti. Toiset ovat visuaalisempia, toiset kosketus- tai ääniherkempiä kuin toiset. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että tietoisesti voimme valita, että haluammeko vahvistaa ja opetella aistikanavan tehokkaampaa, kokonaisvaltaisempaa käyttöä. Hajuaisti on yksi aistikanava ja itseasiassa ainoa aistimme, jolla on suora yhteys aivoihin. Tarkemmin limbiseen järjestelmää eli muisti- ja tunnekeskukseen.
Haluatko oppia lisää itsestäsi, tutkia itseäsi?
Eteeristen öljyjen käyttö on yksi väylä, jolla voit tutkailla, mitä ajatuksia, tunteita, tuntemuksia, ajatuksia, mielikuvia tuoksut herättävät. Hajuaistia harjoittaessa, voimme oppia pääsemään nopeammin erilaisiin mielikuviin ja rentoutua. Kuvittele esimerkiksi kardemumman tuottamaa pullantuoksua tai metsän tuoksua sateen jälkeen. Tästä syntyy mielikuvia tai kehomme alkaa jopa tuottaa sylkeä, kun se odottaa ensimmäistä puraisua pullasta.
doTERRAn tuotteiden ainutlaatuisuus juontuu siitä, että kaikki tuotteet sisältävät voimanlähteenä puhtaita, tasalaatuisia puhtaita luonnollisia eteerisiä öljyjä ilman synteettisiä kemikaaleja tai yhdisteitä, jotka meidän keho tunnistaa ja käyttää tehokkaasti hyödyksi. doTERRAn eteerisiä öljyjä voi käyttää iholle leviteltynä, tuoksuteltuna sekä joitakin tuotteita myös suun kautta sisäisesti. Kehon vaste doTERRAn eteerisiin öljyihin on kokonaisvaltainen eli tukea saadaan niin fyysisiin kuin psyykkisiin haasteisiin.
doTERRAn eteerisillä öljyt mahdollistavat itsehoidollisia menetelmiä, tapoja, keinoja elämänlaadun ylläpitämisenn ja parantamiseen niin arjessa kuin yllättävissä, ensiapua vaativissa tilanteissa. doTERRAn eteeriset öljyt ovat helposti saatavilla, mukana kuljetettavia, missä ja milloin vain sekä pitkään säilyviä. doTERRAn eteeriset öljyt ovat edullisia ja elämys saadaan tuotettua helposti ja turvallisesti.
Otathan huomioon:
- Sitrusöljyt liuottavat muovia, joten säilytys ja käyttö lasi- tai metalliastioissa
- Sitrusöljyt herkistävät ihon UV-säteille, joten 12 tunnin varoaika sitrusöljyä hierottaessa iholle ennen aurinkoon menoa
- Eteerinen öljy on voimakas, joten yksi tippa riittää ja iholle käytettäessä laimennus kasviöljyyn tai tuoksuttomaan voiteeseen
- Eteerisiä öljyjä ei ole tuotteina säädelty ja niiden hinta, saatavuus ja laatu vaihtelevat valtavasti. Tunnistat puhtaan eteerisen öljyn, kuten doTERRAn, siitä, että testi- ja laadunvarmistustulokset ovat julkisia ja helposti saatavilla samoin kuin vastaukset mihin tahansa kysymykseen, mitä sinulle tuotteesta herää.
Yrityksestä
doTERRA on vastuullinen, täysin velaton yhdysvaltalainen terveydenhuoltoalan yritys. Se on edelleen samojen yksityisten omistajien omistuksessa kuin sen perustamishetkellä. Yritys tekee myös aktiivisesti hyväntekeväisyyttä niissä maissa, joista eteeriset öljyt hankitaan.

doTERRAn eteeriset öljyt testataan ja sertifioidaan ulkopuolisessa laatulaboratoriossa. Kaikki testitulokset ovat avoimesti kaikkien saatavilla. Yli 200 sairaalaa maailmassa käyttää doTERRAn öljyjä hoitotarkoituksiin, ja erityisesti doTERRAn laventeliöljyllä on farmasialaadun sertifikaatti — yksi merkki siitä, että yritys panostaa vahvasti tutkimustyöhön.
doTERRA tukee palkkatasa-arvoa: kaikilla on samat mahdollisuudet ansaita taustasta tai yksilöllisistä ominaisuuksista riippumatta. Valtaosa doTERRAn hyvinvointiedustajista, joiden kautta tuotteiden myynti suurelta osin toteutuu, on yksinyrittäviä naisia.
Yritys panostaa vahvasti hyvinvointiedustajiensa hyvinvointiin ja itsensä kehittämiseen. Heille tarjotaan laaja valikoima tukea, materiaalia ja koulutusmahdollisuuksia, jotta jokaisella olisi parhaat mahdolliset edellytykset onnistua.

